Kausi 2016

Edellisenä syksynä päätin, että lumpeet ovat lammen tärkein kukkiva kasvi.
Löytäminen oli vain haastavaa. Porissa ja Helsingissä jotkut puutarhamyymälät myyvät niitä. Pirkamaalla ei niitä tuntunut olevan. Olen facebookissa lammikkoharrastaja ryhmässä ja sain sieltä vinkin, että Merjan puutarha lielahdessa myy vesikasveja. Se olikin onnenpotku, sillä lumpeet oli yli 10€ halvempia kuin muualla. Valinnan vaikeus tuli paikan päällä. Ajatuksena oli ollut, että haluan punaisen ja päätinkin, että otan myös toisen ja kokeiluna suovehkan ja ärviän.

Suihkulähdepumpun DIY suodatin. Tässä oli ajatuksena suodatin materiaalin pinta-alan lisääminen. Oivalluksen takana oli jälleen Googlen selailu kuvahaulla.
Amerikkalaisilla on sellaisia kivoja kuution mallisia koreja, joita ei täältä löydy. Oma nokkeluus piti laittaa taas peliin. Suodatinmateriaalia oli vaikea löytää ja akvaariokaupan tuotteet oli kalliita. Tokmannista löysin saunan pesin levyjä. En muista tarkkaa nimeä. Materiaali oli sopivan karkeaa. Korit on muistaakseni Prismasta. Poistin pumpusta oman suodatinpatruunan ja asettelin nuo levyt ympärille ja vaikeinta oli saada pysymään koossa. Nippusitellä kiinni ja lampeen.

Viime vuonna pumpun sai puhdistaa kolmen päivän välein ja nyt siihen meni 3 viikkoa. Kulmat on vaikea saada tiiviiksi ja sieltä ne roskat pääsivät tekeen tukoksen. Modasin siten, että laitoin pumpun ympärille kasvuharsoa, mutta se tekikin liian tiiviin paketin ja poistettiin myöhemmin. Kesän edetessä irtoroskat hävisivät ja veden laatu parani. Tämä ratkaisu palveli koko kesän.

Muistatte varmaankin sen viime vuoden epäesteettisen parvekelaatikon. Tämä korvaa sen periaatteen. Laastipalju on 60-90L. Ylhäällä oleva läpivienti on bilteman veneilytarvikkeista ja alhaalla letkuliitin. Pumpulta letku menee siihen.

Tässä oli myös ajatusta siitä, että halusin jonkinlaisen puron. Näin jälkeenpäin tulee loistavia ajatuksia, kun lampi on valmis.

Paljun pohjalla on nyrkin kokosia kiviä ja sitten n. 20cm karkeaa soraa ja hiekkalaatikko hiekkaa n.10cm. Parasta olisi kvartsihiekka. Harsokangasta ja kivet painona.


Siinä se lorisee kivasti.

Sain nimipäivälahjaksi kauniin puuverhouksen ja taidokkaasti tehdyn kannen suodatinlaitokseen.

Meni vain kuusi viikkoa ja lumme alkoi kukkimaan. Olin ihmeissäni. Sain lammikkoharrastajilta sellaista tietoa, että epäilivät juurakon olleen kaksivuotinen ja sen vuoksi kukkii jo ensimmäisenä kesänä ostosta.
Veden kirkastumista on nähtävissä ja tämä parani elokuulle asti. Oli hienoa nähdä pohjaan asti ja pumpun suihkusuutinkin löytyi.

Suursukeltajista oli aikaisemmin puhetta ja tämä on ainoa otos tuosta pedosta.
Tämä nappasi puron virrasta nutipään. Lammen maailma on kyllä raadollista. Sukeltaja on kahden euron kolikon kokoinen ja saalistaa jopa pieniä kaloja.
Ei taida kultakalat sittenkään viihtyä noissa vesissä.


Lisäsin kurjenmiekan lampeen kokeiluna. Tuo viihtyy ojissa. Loppukesästä siinä oli jo uusia versojakin. Kellussaniainen näyttää tykkäävän myös ja tätä talvetan veljeni akvaariossa. Lammen reuna vyöhykkeen halusin säilyttää mahdollisimman luonnollisena. Rantaleinikkiä siis kasvaa tuossa reunassa ja mistähän sekin on tajunnut, että täällä on lampi. Rantaleinikistä luin, että se kasvattaa versoja veteen ja näin niistä tulee vedenalaista kasvustoa.


Ärviä on hyvä hapettaja.


Heinäkuun loppu ja aika lähteä.


Suovehka ei jostain syystä viihtynyt. Tuota on kaikkialla, joissa on vähänkin vesistöä.


Tämä kävi kurkkimassa. Nyrkin kokoinen yksilö.

Copyright © 2016-2021 Kasvutarha